17. helmikuuta 2015

Vieraita ja vieraissa

Tämä blogi on opettanut minulle, että Kalan kanssa syödään lähes samanlaiset ateriat, lähes samoina päivinä. Tuntuu vähän hölmöltä välillä päivitellä samoja safkoja eri ihmisen tekemänä.

On tullut käytyä taas vieraana toisten kodeissa syömässä heidän ruokansa, eikä siinä tohinassa koskaan muista ottaa kuvaa kun pitää jo juosta kotiin sosiaalisen kanssakäymismittarin huutaessa punaista. Päänsisäiset sireenit soi ja silleen.

Perjantaina tuli tehtyä Kalan tapaan pastaa, sillä pitihän kylään saapunut pikkuveli edes yrittää ruokkia jollain paremmalla kuin armeijan safkoilla. Huomasin epäonnistuneeni kun jopa puolen tunnin kiehuttelun jälkeen Myllyn Paras "tomaatti-chilipasta" oli edelleen osittain kuin purkkaa ja osittain täyttä puuroa. Kiitos mutta ei kiitos enää IKINÄ.

Ei maistunut edes tomaatille. Prkl.


Maailman sympaattisin juomalasi, varsinainen löytöpöydän helmi on aikoinaan ostettu kohteesta Lasistudio Jan Torstensson

Ystävänpäivänä haimme paikallisesta pizzeriasta lapsuudenystävän (kutsukaamme häntä salanimellä Nöyhtis) kanssa puoliksi rohmuiltavan bolognese perhepizzan. Ilta kului television ja erinäisten sananselityspelien rikastuttamana. Nöyhtiksen super energinen "25 kiloa pelkkää lihasta" omaava koiranpentu oli pizzanhakua edeltävän lenkkeilyn aikana kiskonut meistä kaikki mehut pois, joten voitte kuvitella millä vauhdilla pizza katosi kitusiimme. Täten valokuvakin unohtui. Köh.

Tänään vuorossa on jälleen wokkia, sikäli mikäli saan raahattua laiskan ruhoni keittiöön saakka.

Sitruuna-lakritsi jäätelö on pirun hyvää. Mutta en koskaan näe kenenkään muun ostavan kyseistä makuyhdistelmää. Löytyykö muita sirtuuna/laku yhdistelmän ystäviä vai olenko laji sukupuuton partaalla?

6 kommenttia:

  1. Sitruunalakujäätelö on hyvää. Pakastimessa hileistyy juuri yks paketti, mutta ei kauan. Sitruunalaku on hyvää myös sitruunalakuna. Ylipäätään tykkään niistä jäätelön kokeilumakusista jotka häviävät kaupan pakastealtaasta juuri kun olet ehtinyt nimetä uuden lempparin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes! Harvemmin uskallan itse kokeilla muita kummallisuuksia, varsinkaan hedelmä/makeinen yhdistelmiä, mutta sitruuna/laku on ollut lapsesta asti aika kestosuosikki, kun sitä sai ostettuna palloina kioskeista. Kaikki ulkomaalaiset toverit aina nyrpistelevät nenäänsä kuullessaan moisesta kummallisuudesta. :D

      Poista
  2. Sitruuna-laku jätski on yhtä parhaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuinka on tämä yhteinen sävel ollut kadoksissa kaikki nämä vuodet? What is life? Kesällä pitää nähdä ja ostaa kyseiset jätskit! :D

      Poista
  3. Sitruuna-laku on huippu! Yhyyy vaan kaikki kanssa-asujani ostaa aina paketin kuningatarta tai supertiikeriä, jotka on tylsimmät jätskimaut kaikista </3
    OOH joo ja samaan hengenvetoon haluan liputtaa salmiakkisuklaan puolesta, koska se on HYVÄÄ (ja kanssaelelijäni ostaa suklaahyllystä aina Fazerin sinisen, arghh tätä tylsyyden määrä)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salmiakkisuklaata en ole uskaltanut vielä maistaa mutta pitää kyllä joskus tulevaisuudessa vielä ostaa testaukseen. Ihanaa kun onkin näin paljon lajitovereita! :D Bileet!

      Poista