30. syyskuuta 2015

Kaa!

Eilen oli unettava päivä eikä fiilistänyt tehdä ruokaa, joten ostin lämmintiskistä kokonaisen puolikkaan kanan evääksi.

Oli aika hyvää. Juomaksi Muumi-limba.

Täällä taas

Kesä alkaa olla ohi ja yleisön (yhden hengen) pyynnöstä yritän taas herätellä blogia henkiin näin syksyn kunniaksi. Isken tähän kaikki kuvat joita ruuasta muistin ottaa kesän aikana!

Olen pahoillani eläinkunnan puolesta.
Vähän salaattiakin siellä.
Pötkylä.
Edellisten päivien jämäruuat.

Näitä tuli paljon vedeltyä kesällä. Ei juuri tuota kyseistä makua, koska kookos on hyi forever. Mango-appelsiini, mustikka-vadelma ja mansikka-banaani-guava ovat parhautta -3-